Retiro
Parque del Buen Retiro, tunnettu myös nimellä El Retiro, on 125 hehtaarin kokoinen puisto Madridissa, Espanjassa lähellä Pradon taidemuseota. Puisto sijaitsi aikoinaan Madridin ulkopuolella, mutta kaupunki on kasvanut ympäröimään sen kokonaan. Alun perin puiston paikalla sijaitsi kuningas Filip IV:n vuonna 1632 rakennuttama kuninkaanpalatsi. Napoleonin sotien aikana suurin osa palatsista tuhoutui luoden tilan puistolle, joka avattiin yleisölle vuonna 1868. Muutamat jäljelle jääneet rakennukset toimivat museoina. Puistossa kasvaa 15 000 puuta, joiden joukossa on Madridin vanhin puu, noin 400 vuotta vanha sypressi. Puiston keskellä sijaitsee Estanque del Retiro, suuri tekojärvi. Järven rannalla on arkkitehti José Grases Rieran suunnittelema Alfonso XII:n muistomerkki vuodelta 1922, johon kuuluu puoliympyrän muotoinen antiikin rakennustaiteen tyylinen pylväsrivi ja korkealla jalustalla oleva veistos ratsailla olevasta kuningas Alfonsosta. Puistoon kuuluu myös Palacio de Cristal, jonka Ricardo Velázquez Bosco suunnitteli vuonna 1887 Lontoossa sijaitsevan vastaavanlaisen lasipaviljongin eli Kristallipalatsin innoittamana. Se kuuluu Espanjan hienoimpiin valurautarakennuksiin. Velázquez Bosco suunnitteli 1880-luvun alussa myös Palacio de Velázquezin, jossa järjestetään nykyisin vaihtuvia näyttelyitä. Muita nähtävyyksiä ovat muun muassa El Angel Caído…
Alueet ja lähikohteet · Retiro
Tutustu · Retiro
See & do
Eat & enjoy
Plan your trip
Practical information
Airport transfer
Maailmanlaajuinen matkailutietosanakirja ja varausalusta kohteille, hotelleille, aktiviteeteille, lentoasemille, paikallisille tiedoille ja yksityiskuljetuksille.