Ecuador · Maailmanlaajuinen matkailutietokanta

Guano

Maailmanlaajuinen matkailutietosanakirja ja varausalusta kohteille, hotelleille, aktiviteeteille, lentoasemille, paikallisille tiedoille ja yksityiskuljetuksille.

KohdeGuanoEcuador
Matkaopas

Guano

Guano (ketšuan sanasta ”wanu” espanjan kautta) on merilintujen tai lepakoiden ulostetta, joka on kertynyt kerroksiksi eläinten elinpaikoille. Guano sisältää runsaasti fosforia ja typpeä ja sitä kerätään lannoitteeksi ja ruudin valmistukseen. Guanoa kertyy parhaiten kuivissa ilmastoissa. Joillain merilintujen asuttamilla saarilla sitä on kertynyt vuosisatojen ajan metrien paksuiseksi kerrokseksi. Guanon käyttö lannoitteissa ja räjähteissä keksittiin 1840-luvulla. Brittiläiset ja yhdysvaltalaiset kauppahuoneet kiinnostuivat samoihin aikoihin alueen guanovarannoista ja kävivät kauppaa Perun kanssa, jonka seurauksena guanon myyntivoitoista hyötyivät eniten kauppahuoneet, koska Perun alkeellinen pankkitoiminta ja holtiton rahankäyttö aiheuttivat valtiolle useita talouskriisejä. Lisäksi kauppahuoneet toivat työvoimaa, muun muassa kuleja, ulkomailta, koska työolosuhteet olivat kuumuuden, guanosta lehahtavan ammoniakinhajun ja heikon palkan vuoksi kurjat. Perun, Chilen ja Bolivian kilpailu rannikkonsa guanon hallinnasta johti Tyynenmeren sotaan vuonna 1879. Yhdysvallat sääti 1856 Guano Islands Actin, jonka mukaan Yhdysvaltain kansalainen sai ottaa haltuunsa minkä tahansa asumattoman saaren, jolla oli guanokerrostumia ja joka ei ollut miehitetty. Haltuun otetuista saarista Baker, Jarvis, Howlandinsaari, Kingmanin riutta, Johnstonin atolli ja Midwaysaaret kuuluvat edelleen Yhdysvalloille. Lain perusteella Yhdysvaltain hallussa, mutta muiden…

Population12,659
AikavyöhykeAmerica/Guayaquil
CurrencyUSD
Lähin lentoasemaATF
Alueet ja lähikohteet

Alueet ja lähikohteet · Guano

Maailmanlaajuinen matkailutietokanta

Tutustu · Guano

Kuljetukset

Airport transfer

Maailmanlaajuinen matkailutietosanakirja ja varausalusta kohteille, hotelleille, aktiviteeteille, lentoasemille, paikallisille tiedoille ja yksityiskuljetuksille.

Airport transfer
Alueet ja lähikohteet

Alueet ja lähikohteet · Guano