Arandis
Arandis (naman kielellä ‘paikka, jossa ihmiset itkevät’) on kaupunki läntisessä Namibiassa Erongon alueella. Sitä on kutsuttu ”maailman uraanipääkaupungiksi”,lähde? koska se sijaitsee vain 15 kilometrin päässä maailman suurimmasta uraanin avolouhoksesta, Rössingin uraanikaivoksesta. Vuoden 2023 väestönlaskennan mukaan kaupungissa oli 5 726 asukasta. Kaupunki perustettiin vuonna 1978 Rössingin uraanikaivoksen työntekijöiden asuinpaikaksi. Kaivoksen johdolle ja keskijohdolle rakennettiin asunnot Swakopmundin Vinetaan, 60 km päähän, kun taas muille työntekijöille rakennettiin asunnot Arandikseen. Kaupungin lähellä olevan uraanikaivoksen avolouhoksesta ja kaivoksen jätemaan pölystä on todettu aiheutuvan syöpää Arandiksen pitkäaikaisasukkaille. Asiasta vaietaan, ei kuitenkaan aivan täysin, sillä kaivosyhtiö lienee osittain myöntänyt asian ja maksanut korvauksia ja hoitoja. Väestö ei ole nostanut suurta meteliä, koska pelkää työpaikkojensa menettämistä. ”Paikka, jossa ihmiset itkevät” on siis varsin sattuva nimi vaikka nimi annettiin kauan ennen kuin uraanista oli mitään tietoa. Kaupunki sai itsehallinnon ja kaupungin (“town”) aseman vuonna 1994. Rössingin lisäksi Arandis palvelee myös Husabin kaivosta samoin kuin Trekkopjen kaivosta. Molemmat ovat uraanikaivoksia. Kaupungissa sijaitsee Namibian kaivos- ja teknologiainstituutti, jossa koulutetaan kaivostyöntekijöitä.
Alueet ja lähikohteet · Arandis
Tutustu · Arandis
See & do
Eat & enjoy
Plan your trip
Practical information
Airport transfer
Maailmanlaajuinen matkailutietosanakirja ja varausalusta kohteille, hotelleille, aktiviteeteille, lentoasemille, paikallisille tiedoille ja yksityiskuljetuksille.