Maailmanlaajuinen matkailutietokanta

Nepal

Maailmanlaajuinen matkailutietosanakirja ja varausalusta kohteille, hotelleille, aktiviteeteille, lentoasemille, paikallisille tiedoille ja yksityiskuljetuksille.

Maailmanlaajuinen matkailutietokanta74+Kaupungit
Yleiskatsaus

Nepal · Matkaopas

Nepal on sisämaavaltio Aasiassa. Nepal sijaitsee Kiinan ja Intian välissä, kutakuinkin puoliksi Himalajan vuoristossa ja puoliksi sen juurella. Valtion alueella sijaitsee kahdeksan maailman kymmenestä korkeimmasta vuorenhuipusta. Nepalin lähes 31 miljoonasta asukkaasta suurin osa on hinduja. Nepal oli vuosina 1996–2006 sisällissodassa, jossa kuoli yli 13 000 ihmistä. Vastapuolina olivat maolaiset kommunistit ja Nepalin hallitus, joka oli julistanut kommunisteille sodan. Sisällissota päättyi kommunistien voittoon. Sen seurauksena maa luopui vuonna 2008 monarkiasta. Nepal on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä valtioista. Neljännes sen asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella. Se saakin merkittävästi tukea ulkomailta, sekä kansainvälisiltä järjestöiltä että kahdenvälisenä apuna.

Turvallisuus

Nepal

FCDO travel advice for Nepal. Includes safety and security, insurance, entry requirements and legal differences.

Official source: UK Foreign, Commonwealth & Development Office

Facts & statistics

Nepal

Capital
Kathmandu
Language
nepali
Currency
Nepalin rupia
Time zone
UTC+5.45
Calling code
+977
Internet domain
.np
Driving side
vasemmanpuoleinen
Plug type
europistotulppa
Voltage
230

Source: Wikidata.

PääkaupunkiKathmandu
Population28,087,871
CurrencyNPR
Kieletne,en
Tutustu

Kaupungit

◎Kathmandu1,442,271 asukasta◎Pokhara600,051 asukasta◎Bharatpur369,377 asukasta◎Pātan299,283 asukasta◎Birgañj268,273 asukasta◎Biratnagar244,750 asukasta◎Dhangaḍhi̇̄204,788 asukasta◎Hetauda195,951 asukasta◎Janakpur195,438 asukasta◎Butwāl195,054 asukasta◎Dharān173,096 asukasta◎Nepalgunj166,258 asukasta◎Birendranagar154,886 asukasta◎Madhyapur Thimi119,955 asukasta◎Lahān102,955 asukasta◎Bhimdatta88,381 asukasta◎Triyuga71,405 asukasta◎Inaruwa70,093 asukasta◎Rājbirāj69,803 asukasta◎Banepā67,629 asukasta◎Siddharthanagar63,367 asukasta◎Gulariyā53,107 asukasta◎Chautārā51,347 asukasta◎Īṭahari̇̄47,984 asukasta◎Panauti46,595 asukasta◎Ṭikāpur44,758 asukasta◎Ki̇̄rtipur44,632 asukasta◎Chari̇̄koṭ40,000 asukasta◎Tulsi̇̄pur39,058 asukasta◎Dipayal33,968 asukasta◎Panauti̇̄27,602 asukasta◎Gaur27,325 asukasta◎Siraha24,657 asukasta◎Tānsen23,693 asukasta◎Jaleshwar23,573 asukasta◎Bāgluṅ23,296 asukasta◎Khā̃dbāri̇̄22,903 asukasta◎Dhankutā22,084 asukasta◎Wāliṅ21,867 asukasta◎Dailekh20,908 asukasta◎Malaṅgawā20,284 asukasta◎Bhadrapur19,523 asukasta◎Amargaḍhi̇̄19,014 asukasta◎Dārchulā18,317 asukasta◎Ilām17,491 asukasta◎Dhulikhel16,263 asukasta◎Chapali̇̄ Bhaḍrakāli̇̄10,827 asukasta◎kankrabari Dovan10,000 asukasta◎Jumla9,073 asukasta◎Lobuche8,767 asukasta◎Kusma6,758 asukasta◎Bhattarai Danda5,510 asukasta◎Besisahar5,427 asukasta◎Nagarkot4,000 asukasta◎Bhojpur3,250 asukasta◎Chitre2,860 asukasta◎Bhojpur2,640 asukasta◎Namche Bazaar2,324 asukasta◎Dihi2,210 asukasta◎Mustāng1,899 asukasta◎Kodāri̇̄1,600 asukasta◎Silgaḍhi̇̄Matkaopas◎SalyānMatkaopas◎RāmechhāpMatkaopas◎PyūthānMatkaopas◎LamjungMatkaopas◎Kalikot DistrictMatkaopas◎GhorahiMatkaopas◎ChainpurMatkaopas◎BhaktapurMatkaopas◎BardiyāMatkaopas◎AchhāmMatkaopas◎SurkhetMatkaopas◎DeukhurīMatkaopas
Tutustu

Airports