Senegal · Maailmanlaajuinen matkailutietokanta

Accessibility · Pété

Maailmanlaajuinen matkailutietosanakirja ja varausalusta kohteille, hotelleille, aktiviteeteille, lentoasemille, paikallisille tiedoille ja yksityiskuljetuksille.

KohdePétéSenegal
Travel encyclopedia

Accessibility in Pété

Pete Lattu (s. 14. elokuuta 1979 Helsinki) on suomalainen näyttelijä ja entinen kunnanvaltuutettu. Hän tuli tunnetuksi Kalle Laitelan roolista televisiosarjassa Salatut elämät vuosina 1999–2001. Kallen rooliin hän palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen Salattujen elämien kauden 2011–2012 päätösjaksossa 8. kesäkuuta 2012. Hän on näytellyt myös useissa esityksissä Ylioppilasteatterissa, jonka jäsen hän on. Lattu valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2006, ja hän työskentelee freelance-näyttelijänä muun muassa Kansallisteatterissa. Sen lisäksi hän on näytellyt esimerkiksi Apulannan musiikkivideossa ”Odotus”. Lattu on myös ääninäytellyt animaatioelokuvissa Atlantis – Kadonnut kaupunki, Atlantis – Milon paluu ja Valiant. Lattu on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Hänen isosiskonsa Satu Linnapuomi on teatteriohjaaja. Lattu oli Vihreän liiton ehdokkaana Porvoossa kuntavaaleissa 2017, sai vaaleissa 199 ääntä ja tuli valituksi. Lattu oli Vihreiden ehdokkaana Porvoossa myös vuoden 2021 kuntavaaleissa. Hän sai 72…

Reference context: Wikipedia.