Maailmanlaajuinen matkailutietokanta

Turkey

Maailmanlaajuinen matkailutietosanakirja ja varausalusta kohteille, hotelleille, aktiviteeteille, lentoasemille, paikallisille tiedoille ja yksityiskuljetuksille.

Maailmanlaajuinen matkailutietokanta100+Kaupungit
Yleiskatsaus

Turkey · Matkaopas

Turkki (turk. Türkiye), virallisesti Turkin tasavalta (turk. Türkiye Cumhuriyeti), on euraasialainen valtio, joka ulottuu Anatolian niemimaalta Lounais-Aasiasta Balkanin alueelle Kaakkois-Eurooppaan. Turkilla on kahdeksan naapurimaata: Bulgaria luoteessa, Kreikka lännessä, Georgia koillisessa, Armenia, Iran sekä Azerbaidžanin Nahitševanin eksklaavi idässä ja Irak sekä Syyria kaakossa. Lisäksi Turkki rajautuu Mustaanmereen pohjoisessa, Aigeianmereen lännessä ja Välimereen etelässä. Turkin alueella sijaitsee myös Marmaranmeri, jonka kautta kulkee Euroopan ja Aasian välinen raja, joten valtiolla on aluetta kahdella maanosalla. Turkin alueella on syntynyt useita merkittäviä sivilisaatioita, kuten Bysantti ja Osmanien valtakunta. Maan kulttuuri on sekoitus itäistä ja läntistä perinnettä, sillä Turkki sijaitsee kahden maanosan risteyskohdassa. Kulttuuria onkin usein kuvattu sillaksi kahden maailman välillä. Voimakkaan alueellisen läsnäolonsa vuoksi Turkki on alkanut muodostua strategisesti yhä merkittävämmäksi valtioksi. Turkki on virallisesti demokraattinen, sekulaarinen ja perustuslaillinen tasavalta. Sen poliittinen järjestelmä perustettiin vuonna 1923 Mustafa Kemal Atatürkin johdossa ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen aikana, kun Osmanien valtakunta oli kaatunut. Tämän jälkeen Turkki integroitui enenevässä määrin…

Turvallisuus

Turkey

Latest FCDO travel advice for Turkey including on entry requirements, safety and security and local laws and customs.

avoid_all_travel_to_parts

Official source: UK Foreign, Commonwealth & Development Office

Facts & statistics

Turkey

Capital
Ankara
Language
turkki
Currency
Turkin liira
Time zone
UTC+3
Calling code
+90
Internet domain
.tr
Driving side
oikeanpuoleinen
Plug type
suko
Voltage
230

Source: Wikidata.

Events

Turkey

YılbaşıNew Year's Day2026-01-01
Ramazan Bayramı 1. GünEid al-Fitr First Day2026-03-20
Ramazan Bayramı 2. GünEid al-Fitr Second Day2026-03-21
Ramazan Bayramı 3. GünEid al-Fitr Third Day2026-03-22
Ulusal Egemenlik ve Çocuk BayramıNational Independence & Children's Day2026-04-23
İşçi BayramıLabour Day2026-05-01
Atatürk'ü Anma, Gençlik ve Spor BayramıAtatürk Commemoration & Youth Day2026-05-19
Kurban Bayramı 1. GünEid al-Adha First Day2026-05-27
Kurban Bayramı 2. GünEid al-Adha Second Day2026-05-28
Kurban Bayramı 3. GünEid al-Adha Third Day2026-05-29

Source: Nager.Date.

PääkaupunkiAnkara
Population82,319,724
CurrencyTRY
Kielettr-TR,ku,diq,az,av
Tutustu

Kaupungit

◎Istanbul15,701,602 asukasta◎Ankara3,517,182 asukasta◎Bursa3,101,833 asukasta◎İzmir2,938,292 asukasta◎Gaziantep2,222,415 asukasta◎Diyarbakır1,833,684 asukasta◎Adana1,816,750 asukasta◎Kayseri1,452,458 asukasta◎Konya1,433,861 asukasta◎Antalya1,335,002 asukasta◎Esenyurt983,571 asukasta◎Eskişehir921,630 asukasta◎Çankaya792,189 asukasta◎Küçükçekmece792,030 asukasta◎Erzurum767,848 asukasta◎Malatya750,491 asukasta◎Bağcılar740,069 asukasta◎Bahçelievler576,799 asukasta◎Umraniye573,265 asukasta◎Mersin537,842 asukasta◎Nilüfer536,365 asukasta◎Van525,016 asukasta◎Üsküdar524,452 asukasta◎Esenler520,235 asukasta◎Sancaktepe489,848 asukasta◎Karabağlar479,338 asukasta◎Bornova452,479 asukasta◎Batman452,157 asukasta◎Muratpaşa450,000 asukasta◎Şanlıurfa449,549 asukasta◎Elazığ443,363 asukasta◎Sultangazi436,935 asukasta◎Maltepe427,040 asukasta◎Beylikdüzü415,290 asukasta◎Antakya399,045 asukasta◎Samsun394,050 asukasta◎Kahramanmaraş384,953 asukasta◎Uşak369,433 asukasta◎Alanya364,180 asukasta◎Ataşehir361,615 asukasta◎Sultanbeyli358,201 asukasta◎Fatih356,025 asukasta◎Tarsus350,732 asukasta◎Karşıyaka339,624 asukasta◎Konak332,277 asukasta◎Aksaray327,575 asukasta◎Şişli314,684 asukasta◎Denizli313,238 asukasta◎Batikent300,000 asukasta◎Adıyaman290,883 asukasta◎Adapazarı286,787 asukasta◎Gebze281,436 asukasta◎Zeytinburnu280,896 asukasta◎Merkezefendi280,341 asukasta◎Çorum269,595 asukasta◎Sivas264,022 asukasta◎Afyonkarahisar251,799 asukasta◎İskenderun251,682 asukasta◎Trabzon244,083 asukasta◎Manisa243,971 asukasta◎Balıkesir238,151 asukasta◎Ordu229,214 asukasta◎Çiğli214,065 asukasta◎Osmaniye202,837 asukasta◎Çorlu202,578 asukasta◎Arnavutköy198,165 asukasta◎İzmit196,571 asukasta◎Düzce194,097 asukasta◎Başakşehir193,750 asukasta◎Kırıkkale186,960 asukasta◎Kütahya185,008 asukasta◎Bolu184,682 asukasta◎Edirne180,002 asukasta◎Karaman175,390 asukasta◎Siverek175,341 asukasta◎Isparta172,334 asukasta◎Gölbaşı165,201 asukasta◎Büyükçekmece163,140 asukasta◎Aydın163,022 asukasta◎Ereğli156,253 asukasta◎Viranşehir154,163 asukasta◎Erzincan150,714 asukasta◎Kırşehir150,700 asukasta◎Kızıltepe150,174 asukasta◎Çanakkale143,622 asukasta◎Cizre134,041 asukasta◎İnegol133,959 asukasta◎Silifke132,665 asukasta◎Mardin129,864 asukasta◎Tokat129,702 asukasta◎Bingöl128,935 asukasta◎Giresun125,682 asukasta◎Kastamonu125,622 asukasta◎Derince125,485 asukasta◎Karabük125,403 asukasta◎Ağrı124,483 asukasta◎Samandağ123,447 asukasta◎Tekirdağ122,287 asukasta◎Rize119,828 asukasta◎Nazilli119,370 asukasta
Tutustu

Airports